keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Pyydä mitä haluat ja päästä sitten irti!

Kuinka monta kertaa olet toivonut, että voisit antaa ongelmasi ratkottavaksi jollekin toiselle. Oletko koskaan unelmoinut, että voisit matkustaa johonkin eksoottiseen ja lämpimään paikkaan tai unelmoinut autosta, jonka haluaisit? Eikö olisi ihanaa, kun olisi olemassa, jokin taianomainen kaava, joka auttaisi meitä saamaan kaiken, minkä haluaisimme ja elämään sellaista elämää kuin haluaisimme.

Sellainen on olemassa ja on ollut kautta aikojen. Onni, terveys ja vauraus voi olla sinun, kunhan opit tavan, miten toimia. Aarrekartat ja mielikuvien luominen on yksi tapa keskittää ajatuksia. Kaikki tässä maailmassa noudattaa tiettyjä lakeja.

Amerikkalaine Clarence Smithison on sanonut: Kun pyydät Jumalalta jotain, niin pyydä sitä uskossa ja päästä asia sen jälkeen irti eli jätä se Jumalan käsiin.”

Herra Han sanoo uskosta: ”Usko tai luottamus on kyky nähdä näkymätön ja uskoa ennen näkemättömään. Se mahdollistaa uskovia saamaan sen, minkä ihmisjoukot ajattelevat olevan mahdotonta.”

Bob Proctor on sanonut: ”Jos voit näyttää minulle henkilön, joka saavuttaa hienoja asioita, minä voin näyttää sinulle henkilön, jolla on suuri usko Jumalan antamaan kykyyn saavuttaa sen, mistä hän luo mielikuvan.”

Usko on aina ollut ihmeiden tekijä. Se on tärkein henkinen ominaisuus, joka meillä on. Se on kaiken peruskivi. Ilman sitä et voi rakentaa etkä saavuttaa mitään koko elämäsi aikana.

Mitä tahansa saavutat elämäsi aikana on suorassa suhteessa kahteen asiaan: Intoon tai innostukseen, jolla teet asioita ja periksiantamattomuus.

Päästämällä irti ja antamalla Jumalan järjestää asiat” ja uskomalla siihen, että mitä tahansa tapahtuukin, sinä saavutat tavoitteesi.

Tähän päivään asti tämä on ollut aina minun suuri kompastuskiveni. En ole pystynyt uskomaan tai luottamaan niin vahvasti, että olisin uskaltanut päästää irti omasta kontrollista.

Tänä päivänä asia on toisin. Nyt minä uskallan päästää irti ja luottaa siihen, että kaikki järjestyy. Pitää kyllä sanoa, että uskon ja luotan suuresti, mutta vielä on oppimista tässäkin asiassa.

Syksyllä 2018 olen opiskellut tätä asiaa ja asiat ovat alkaneet järjestyä. Ensin alkoivat työvuorot järjestyä. Vaikka vielä edellisenä iltana ei ollut mitään tietoa seuraavan päivän työvuoroista, minä uskoin ja luotin, että minä saan sen vuoron, mitä minä tarvitsin ja seuraavana aamuna minä sen sain.

Toinen asia mikä on toteutunut 99 %:sti on linja-auto vuorot. Olen tietysti katsonut miten autot menevät sinne minne olen menossa, mutta kun olen tulossa takaisin kotiin, en ensinnäkään tiedä, mihin aikaan bussi lähtee ja miten on jatko yhteydet, kun pitää vaihtaa autoa. Niin vain on, että suurimmaksi osaksi kaikki autot ovat tulleet 5 minuutin sisällä.

Nyt olen opettelen päästämään irti oman bisnekseni pyörittämisessä. Teen sen minkä minä pystyn asioiden eteen ja jätän loput Luojan haltuun. Joskus irti päästäminen on hyvin vaikeaa, mutta minä päästän siltikin irti ja luotan.

Tässä tammikuussa, kun mietin mitä tekisin seuraavaksi, ajatukseni olivat aivan kaaosmaisia. En osannut päättää, mistä aloittaa, joten päätin rentoutua ja antaa asian olla ja odottaa. Niinpä eräänä iltana, kun olin käymässä nukkumaan sain idean, jonka toteutin heti seuraavaana päivänä.

Ensimmäinen tehtäväsi on luoda mielikuvat asioista, joita haluat elämääsi. Näe ne sellaisina, kuin ne olisivat jo sinun. Käytä apunasi Aarrekartta -menetelmää tai mitä tahansa, joka auttaa sinua luomaan selkeän, yksityiskohtaisen kuvan haluamistasi asioista tai elämästä, jota haluat elää. Unelmiesi elämästä.

Toinen askel on päästää ajatus irti. Tarkoittaa sitä, että sinä ajattelet tiukasti haluamiasi asioita, mutta päästät ne virtaamaan vapaasti eli et ala epäillä niiden toteutumista tai miettimään, miten se kaikki voi toteutua, vaan jätät sen Jumalan tai Universumin haltuun.

Jumalan tehtävä on järjestää asiat niin, että toiveesi toteutuu. Jos alat epäillä, huolestua tai ajatella niiden toteutumismahdollisuuksia niin silloin sinä pysäytät ajatusvirran ja toiveesi jää vain toiveajatteluksi.

Irti päästäminen on tärkeää siksi, että silloin kun sinä rentoudut ja vapaudut kaikista paineista ja stressistä, energia virtaa sinuun ja sinun kauttasi ja alat saamaan innoittavia oivalluksia, jotka auttavat sinua eteenpäin tehtävissäsi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinä vain istut ja katselet mitä tapahtuu vaan, kun sinulle annetaan ideoita niin toimi niiden mukaan. Kun olet ottanut ensimmäisen askeleen, sinulle näytetään toinen jne.

Sinun tiellesi lähetetään ihmisiä, jotka kertovat sinulle jotain, mikä koskettaa toivettasi ja auttaa sinua eteenpäin tavoitteissasi. Sinä saat uusia ideoita siitä, mitä sinä voit tehdä viedäksesi asiaa eteenpäin jne. Tee oma osasi.

Älä pakota asioita tapahtumaan väkisin. Anna niiden tapahtua omana aikanaan. Kun asiat ovat vaikeita ja näyttää, ettei mitään tapahdu niin pysy entistä lujempana mielikuvissasi ja luota siihen, että ne ovat jo tulossa sinulle.
Jos haluat lisää tietoa taianomaisesta menetelmästä saada mitä haluat, lue kirja: ”Rikastumisen Tieto” - Kuinka Sinusta voi tulla rikas?

Olen suomentanut Wallace D. Wattlesin kirjan Science of Getting Rich, joka innoitti Ronda Byrneä tekemään elokuvan ”Salaisuus”.
Kirjan nimi on: ”Rikastumisen Tieto” - Kuinka Sinusta voi tulla rikas?
Voit tilata sen e-kirjana minulta. hinta 9,50 euroa.

 
Tavoitteeni on tehdä aiheesta myös verkkokurssi tämän kevään aikana.
Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä sähköpostiini: anja.kailanko@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti