lauantai 22. helmikuuta 2014

MIKSI LIIAN MONTA KOKKIA EI SAA MITÄÄN AIKAAN!




  ”Newyorkilaisnainen puukotettiin aivan kotinsa lähettyvillä v. 1964. Hän pysäytti autonsa n. 30 metrin päähän kotiovesta ja sillä matkalla päällekarkaaja puukotti häntä useita kertoja. Hän huusi apua ja yritti kävellä kohti ovea, mutta hyökkääjä otti hänet kiinni ja puukotti häntä kuolettavasti. ”
The New York Times lehti kirjoitti, että tapauksella oli monia silminnäkijöitä, mutta kukaan ei tehnyt ilmoitusta poliisille hyökkäyksen aikana. Artikkelissa kerrotiin, ettei tutkimusista vastaava etsivä voinut ymmärtää, miksi niin monet todistajat eivät tehneet mitään.

Oletko Sinä ollut todistamassa tai kuullut vastaavanlaisista tapauksista?
Minä olen, en kylläkään mitään väkivallantekoja, mutta aivan tavallisia asioita kerrostalo-asumisessa.
Eikö ole mielenkiintoista, jos asut kerrostalossa, jossa on yhteisiä tiloja kuten kellarit, saunat, hissit, porraskäytävät jne. Jos esimerkiksi saunassa viemäri menee tukkoon, kukaan ei ilmoita siitä huoltomiehelle. Tai jos tiivisteet vuotavat ja ohivuoto aiheuttaa suurta vedenhukkaa. Jos huomaat, että kellarissa on tapahtunut ilkivaltaa, kukaan ei ilmoita siitä huoltomiehelle. Tämän tyyppisiä asioita olen itse todennut useampia. Kun olen huomannut epäkohtia, olen ilmoittanut huoltomiehelle ja kysynyt onko heille jo ilmoitettu asiasta ja vastaus on usemmiten, että ”Ei ole kukaan ilmoittanut!”

Silloin, kun kyse on yhteisistä tiloista, ihmiset ajattelevat, että ”Kyllä se joku muu ilmoittaa” tai oletetaan, että joku muu on jo tehnyt ilmoituksen.
Elevationista iloa elämään!

Sosiaalipsykologit kummastelivat myös tätä käyttäytymistä ja tekivät New Yorkin kaduilla tutkimuksen (on muuten testattu täällä suomessakin), jossa koehenkilö kävi makaamaan kadulle muka epileptisen kohtauksen saaneena ja katsoivat, kuinka nopeasti hän saisi apua. He totesivat useiden erilaisten kokeiden tuloksena, että jos paikalla oli vain yksi ihminen, koehenkilö sai apua nopeasti, mutta jos paikalla oli 5 ihmistä, kukaan ei auttanut tätä henkilöä.
Ajatelkaapa, jos paikalla oli yksi ihminen, koehenkilö sai apua 85 %:ssa, mutta jos paikalla oli 5 tai enemmän ihmisiä tulos oli vain 30 %.

Toisessa tutkimuksessa tutkijat menivät odotushuoneisiin, joissa ihmiset odottelivat pääsyä lääkärin vastaanotolle. He järjestivät niin, että jonkun oven alta alkoi tupruta savua, aivan kuin tulipalossa.
Jos odotushuoneessa oli vain yksi henkilö hän ilmoitti havainnostaan heti henkilökunnalle, mutta jos odottajia oli 3 niin kukaan ei tehnyt mitään.
Eli yhden henkilön tapauksessa tulos oli 75% ja kun oli enemmän henkilöitä paikalla tulos oli vain 38 %.

Oletko koskaan miettinyt, jos et ole joutunut vastaaviin tilaneisiin, miten sinä toimisit kyseisissä tilanteissa. Jos asut kerrostalossa ja käytät yhteisiä tiloja tai asut vuokralla, teetkö ilmoituksen huomaamistasi vahingoista, esim. vesihanojen tai letkujen vuodoista, kellareiden ilkivallasta jne.

Me kaikki elämme ainakin jonkinlaisissa yhteisöissä oli ne sitten suuria kaupunkeja, pieniä kyliä tai vaikka asumalähiö. Kaupunkien kiireinen elämä on vähentänyt naapureiden välistä kanssakäymistä.
Kuinka moni teistä tervehtii samassa rappukäytävässä asuvia asukkaita? Tai edes oman kerroksen asukkaita!
Jotta meidän yhteisömme pysyisi yhtenäisenä, meidän tulee tehdä yhteistyötä ja auttaa toinen toisiamme. 

Muistakaamme, että kun autamme muita, myös me saamme apua tarvitessamme. 
Me pidämme ihmisistä, jotka auttavat meitä ja me autamme niitä, joista me pidämme.
Jos tahdot auttaa itseäsi, sinun kannattaa auttaa ensin muita!



sunnuntai 16. helmikuuta 2014

MITEN JOHTAJAT MOTIVOIVAT IHMISIÄ TYÖPAIKOILLA!




Eräässä kokeessa testattiin ihmisten motivaatiota tehdä puiston siivousta. Toiselle ryhmälle maksettiin siitä todella reilusti ja toinen ryhmä sai vain pienen palkkion.
Sen jälkeen ryhmiltä kysyttiin miten he olivat kokeneet tämän puiston siivousurakan?
Se ryhmä, joka oli saanut todella reilun palkkon, ei pitänyt siitä ollenkaan. He olivat tottuneet siihen, että jos jostakin työstä maksetaan hyvin, sen täytyy olla tosi surkeaa ja kovaa työtä.
Toinen ryhmä, joka sai vain pienen palkkion koki siivousurakan mukavana ja nautti ulkoilmasta ja siitä, että ryhmä teki sitä yhdessä.
Oletko samaa mieltä tämän kokeen kanssa?

KUINKA MENESTYÄ TYÖPAIKKAHAASTATTELUSSA!

Jokainen meistä on joskus hakenut työtä ja joutunut haastatteluihin. Miten olette kokeneet nuo tilanteet?
Yleensä niin haastattelijoilla kuin hakijoillakin on se käsitys (luulen), että paikan saa ansioitunein ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopivin hakija. Monilla haastattelijoilla saattaa olla jopa lista niistä avaintaidoista, joita he odottavat hyvältä ehdokkaalta ja hakevat näitä todisteita hakijoiden ansioluettelosta ja haastatteluissa sitten lisää.
Nykyisin olen kuullut, että nuoret hakijat kehuvat itseään maasta taivaisiin (varsinkin ameriikkalaiset), kun ovat haastatteluissa ja myös hakulomakkeissaan.
Juttelin erään henkilön kanssa asiasta ja hän sanoi, että jos hänelle tulisi sellaisia hakemuksia, hän valikoi ne heti syrjään, eikä edes katsoisi niitä tarkemmin. Tämä on ehkä meidän suomalaisten vanhan kasvatuksen aikaan saamaa käytöstä. Saattaa toki olla, että myös suomessa asenteet ovat jo muuttuneet ja mitä enemmän hakija kehuu itseään sen paremmat mahdollisuudet hänellä on, sillä osoittaahan se vahvaa itsevarmuutta ja luottamusta omiin kykyihin.


 Tästäkin on tehty tutkimuksia. Kun haastattelijoilta kysyttiin millaisia henkilöitä he olivat valinneet avoinna oleviin paikkoihin, todettiin, että valituiksi tulivat henkilöt, jotka olivat päässeet haastattelijoiden suosioon ja osoittautuneet sympaattisimmiksi.
Eli mitä opimme tästä. Jos työhaastattelussa osoitat kiinnostusta organisaatioon kyselemällä avoimesta paikasta ja rupattelemalla rennosti heitä kiinnostavista jutuista sinulla oli paremmat mahdollisuudet saada kyseinen työpaikka.
Jos hakijalla on joitain huonoja tai heikkoja kohtia ammattitaidossaan tai menneisyydessään, kannattaa tuoda ne heti esille haastattelun alussa, jolloin ne eivät paina vaa'assa niin paljon ja jos on joitakin erinomaisia saavutuksia, niin niistä kannattaa mainita vasta aivan haastattelun lopussa, ettei vaikuta ylimieliseltä.

Onneksi minun ei enää tarvitse käydä läpi näitä asioita. Huh – Huh!

Miten saada aikaan sympaattinen vaikutelma:
  • mieti mistä organisaation puolista oikeasti pidät ja kerro käsityksesi niistä
  • älä epäröi lausua haastattelijalle vilpitöntä kohteliaisuutta
  • juttele jostakin työhön liittymättömästä aiheesta, joka kiinnostaa itseäsi ja haastattelijaa
  • osoita olevasi kiinnostunut yrityksestä: kysy, minkä tyyppistä ihmistä he etsivät ja miten työtehtävä niveltyy koko organisaatioon
  • oisoita innostusta työtehtävää ja organisaatiota kohtaan
  • hymyile ja pidä katsekontakti haastattelijan kanssa.


 Oikein hyvää kevään odotusta!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014












Hei,
Miten päiväkirjan kirjoittaminen onnistui? Onko teillä jotain minkä haluaisitten jakaa muiden kanssa?
Itse tein sen ja tuloksena oli paneutumista ja keskittymistä näihin tiettyihin asioihin ja mitä saavutin.
Kiitollisuuteni lisääntyi. Olen ollut ilman Telkkaria nyt 2 viikkoa ja sain kuulla, että saan muutaman päivän kuluttua telkkarin itselleni. Toinen hieno asia, joka tapahtui oli, että pääsin Vaurastumisen Perusteet -kurssille maksutta.Upeaa tietoa. Ei ollenkaan paha juttu.
Kurssilla kerrottiin miten tavallinen työtätekevä ihminen voi kääntää taloutensa ylijäämäiseksi ja miten raha-asioita täytyy hoitaa, että voi nauttia elämästä.

Palatakseni jälleen Onnellisuus asiaan, toiset ihmiset tulevat onnellisiksi kun saavat ostettua joitain uutta ja hiernoa itselleen. Se voi olla isoa kuten omakotitalo tai auto, toiset ovat onnellisia saatuaan valmiiksi jonkin projektin tai muun isomman työn.
Tutkimuksissa testattiin kummat näistä ihmisistä ovat onnellisempia ja todettiin, että jos olet ostanut auton, se ilahduttaa sinua jonkin aikaa, mutta sitten siitä tulee jokapäiväinen asia ja onnellisuuden tunne häipyy.
Ne jotka ovat omalla työllään saavuttaneet jotain ovat pitempään onnellisia, koska voivat aina palata siihen miten ovat saavuttaneet tai saaneet jonkin projektin valmiiksi. Se antaa enemmän tyydytystä kuin jokin esine.

Oletko sinä materialisti? Ihailetko ihmisiä, jotka omistavat kalliita autoja ja taloja? Onko sinusta mukavaa, kun ympärilläsi on paljon kauniita ja kalliita tavaroita? Oletko valmis maksamaan merkkitavaroista huomattavasti enemmän? Uskotko, että elämänlaatusi paranisi, jos omistaisit enemmän ylellisyystavaroita?

Tutkimukset väittävät, että materialismi juontaa juurensa varhaislapsuudesta ja sen merkittävimpänä asiana on heikko itsetunto? Oletko samaa mieltä?
Jos keräät ympärillesi hienoja ja kalliita tavaroita, tunnetko itsesi varmemmaksi ja arvostetummaksi?
Eräs tutkimus väittää, että ihmisten ajattelun ja käyttäytymisen muuttaminen on helppoa. Siihen tarvitaan vain hiukan rahaa, joka käytetään toisten hyväksi tai muutama ystävällinen teko.
Tässä tutkimuksessa annettiin 8-18 vuotiaille lapsille ja nuorille tehtäväksi kerätä muistitaulu, johon he saivat kerätä kuvia viideltä eri alueelta: harrastukset, tavarat, urheilu, ihmiset, saavutukset. Heidän piti tehdä kuvista kollaasi: ”Mikä tekee minut onnelliseksi.”
Lapset ja nuoret joilla oli heikko itsetunto keräsivät paljon enemmän kuvia tavara osiosta.
Seuraavaksi heille annettiin paperilautaset, joihin heitä pyydettiin kirjoittamaan toisistaan positiivisia asioita niin, että jokainen sai lautasellisen kehuja ja kiitoksia.
Kun he keräsivät kuvista uuden kollaasin ”Mikä tekee minut onnelliseksi.” Havaittiin, että he valitsivat puolet vähemmän tavara kuvia. Tämän pohjalta voitaisiin olettaa, että materialismilla ja heikolla itsetunnolla on vahva yhteys.

Mitä siis voisimme tehdä tässä ja nyt, että olisimme onnellisempia?
Kokeile seuraavia juttuja.
  • Seuraavan kerran kun suunnittelet uusien tavaroiden ostamista, osta sen sijaa elämyksiä. Mene konserttiin, teatteriin tai elokuviin. Voit myös suunnitella jonkin lomamatkan.
  • Olet varmaan myös huomannut, että kun ostat lahjan jollekin ystävällesi tunnet itsesi onnellisemmaksi. Sillä saat aikaan suuria ja pitkäkestoisia muutoksia omassa onnellisuudessasi.
  • Muutama lantti toisen hyväksi voi osoittautua kaikkien aikojen parhaaksi investoinniksi. Jos ei ole rahaa, niin lahjoita aikaasi. Tee muutama pieni palvelus jollekulle viikon aikana ja katso miltä se tuntuu sinusta.
  • Hymyile joka päivä ainakin 10 kertaa joko itsellesi tai muille. Yritä muistella jotain tapahtumaa, joka kohottaa hymyn huulillesi.
  • Istu selkä suorassa. Suorassa istuvat ovat erään tutkimuksen mukaan onnelllisempia ja tehtävien ratkominen ja suorittaminen sujuu paljon helpommin.

Ihmiset hymyilevät ollessaan onnellisia, mutta he myös tuntevat itsensä onnellisemmiksi siksi, että hymyilevät!             
USKALLA  ONNISTUA  -nettikurssi    18.2.2014              99 €
YSTÄVÄNPÄIVÄ  TARJOUS    kaksi yhden hinnalla.  
Jos tuot kaksi ystävääsi mukaan saat itse maksuttoman kurssin.
Ilmoittautuminen   14.2. mennessä!  p. 045-8904127  tai sähköpostiin.



 
Science of Getting Rich eli Rikastumisen Tieto on ”Salaisuus” -elokuvan ja -kirjan alkuteos.
 Ronda Byrne sai kirjan tyttäreltään elämänsä vaikeimmalla hetkellä. Hänen isänsä oli kuollut yllättäin, hänen yrityksensä oli kaatumassa ja ihmisuhteissa oli ongelmia. Kaikesta huolimatta hänen elämänhalunsa oli voimakas ja hän otti luettavaksi tyttärensä kädestä Wallace D. Wattlesin ”pienen vihreän kirjan” Science of Getting Rich. Kirja johti hänet Salaisuus -kirjan kirjoittamiseen.

VOIT LÄHTEÄ OMALLE ONNISTUMISEN POLULLESI MYÖS LUKEMALLA TÄMÄN KIRJAN!
Tutustu uudenlaisen ajatelun maailmaan. 
Saat kirjan e-kirjana hintaan  9,50 €

 






lauantai 1. helmikuuta 2014



 Hei taas!
Lueskelin tässä ihmisen onnellisuudesta tehtyjä tutkimuksia ja miten positiivine ajattelu vaikuttaa ihmisiin. Eräs tutkimus väitti, että negatiivisten ajatusten tukahduttaminen positiivisilla ajatuksilla, johon 90-luvulla monet itsensäkehittämis opetukset pyrkivät, ovat hyödyttömiä ja pahimmassa tapauksessa vahingollisia!
Nyt itse yli 20 vuotta opiskeltuani näitä asioita olen lähes samaa mieltä. On tullut siihen tulokseen myös, että negatiiviset ajaukset pitää purkaa ulos. On todettu myös, että usein masennukseen sairastuneet ihmiset ovat jossain määrin tukahduttaneet tunteensa tai eivät muuten ole saaneet purettua ulos tuntemuksiaan, joten sisälle pakattu paha olo purkautuu jossain vaiheessa aina ulos ja aiheuttaa sekä fyysisiä että psyykkisiä sairauksia.

 
Eräässä tutkimuksessa testattiin myös unelmoimista tai haaveilua, joka kyllä teki ihmiset onnellisemmiksi, mutta ei saanut heidän Unelmiaan toteutettua.
Tämäkin varmasti pitää paikkansa, sillä haaveilu tai unelmoiminen ilman todellista päämäärää ja paneutumista jää vain toiveajatteluksi. 





Tätä asiaa Uskalla Onnistua -kurssini valaisee todella hyvin. Se paneutuu nimen omaan Mielen Toimintaa, Asenteiden vaikutukseen ja Päätöksen tekemiseen, jotka kaikki ovat tehokkaan ja tuloksia aikaan saavan Unelmoinnin edellytyksiä!



Yritykset ”ajatella itsensä onnelliseksi” tukahduttamalla negatiiviset ajatukset voi saada ihmisen ajattelemaan entistä enemmän juuri sitä asiaa, joka tekee hänet onnettomaksi. Aivoriihet muiden kanssa saattavat tuottaa vähemmän toimivia ideoita kuin yksintyöskentely. Tyynyn hakkaaminen nyrkillä ja kovaääninen huutaminen eivät välttämättä vähennä vihaa ja stressiä vaan lisäävät niitä.

Erään tutkimuksen tuloksena oli, että jos ihmisellä ei ole minkäänlaista päätösvaltaa omasta elämästään, se vaikuttaa voimakkaasti hänen itseluottamukseensa ja onnellisuuteensa. Miten on laita työttöminä olevien tai niin sanottujen syrjäytyneiden ihmisten.
Jos tunne elämän hallinnasta puuttuu, ihminen menestyy huonommin ja hänen psyykkinen ja fyysinen terveytensä on heikompi kuin niillä, jotka kokevat hallitsevansa elämäänsä. 


 Eräs tutkija sanoi, että todellinen reitti onnellisuuteen on kynä, oikeanlainen päiväkirjan kirjoittaminen, pienet ystävälliset teot sekä kiitollinen asenne.

Nyt sitten panemme tämän vaitteen testiin: Minä itse aion kokeilla ja jos joku haluaa kokeilla myös niin tässä ohje:
Ota joku vihko tai kirja, josta teet päiväkirjan. Kirjoita maanantaista – perjantaihin, kirjoita lyhyesti. 


Maanantaina: - muistele kulunutta viikkoa ja kirjoita 3 asiaa, joista olet todella kiitollinen.
Tiistai: - ajatele yhtä elämäsi hienoimmista kokemuksista. Muistele, miltä sinusta tuntui ja mitä ympärilläsi tapahtui. Kirjoita hetken verran tuosta kokemuksesta ja tunteista, joita se sinussa herätti.
Keskiviikko: - kirjoita hetken elämästäsi tulevaisuudessa. Onko se 3 v tai 5 v päästä. Ole rehellinen ja kuvittele, että olet tehnyt kovasti töitä ja saavuttanut kaikki mitä olet toivonut. Kuvittele, että sinusta on tullut sellainen henkilö, joka todella haluat olla.
Torstai: - ajattele jotakuta sinulle hyvin tärkeää ihmistä. Kuvittele, että sinulla on vain tämä hetki aikaa kertoa hänelle, kuinka tärkeä hän on sinulle ja kirjoita hänelle lyhyt kirje.
Perjantai: - muistele 7 viime päivää ja kirjoita muistiin 3 asiaa, jotka sujuivat todella hyvin. Ne voivat olla vaikka kuinka vähäpätöisiä asioita, kuten parkkipaikan löytyminen tai suuri asia, kuten työpaikan löytyminen.

Kokeillaan mitä tapahtuu ja toivon, että voitte jakaa kokemuksenne muiden kanssa.
Hyvää tulevaa viikkoa kaikille ja Onnea!

Seuraava Uskalla Onnistua -kurssi alkaa 4.2.2014 !