sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Mitä mieltä olet, onko eläimillä tunteita?
Katsoin kuluneella viikolla sattumalta ohjelman, jossa tehtiin tutkimusta siitä, nauraako eläimet.
Oli hauska katsoa, kun tutkija kutitteli rottaa ja tämä vikisi aivan kuin olisi nauranut. Kun tutkija lopetti kutittelun, rotta tuli ja puski hänen kättään kevyesti ja kerjäsi lisää kutitusta.
Samassa ohjelmassa kerrottiin tutkijasta, jonka mielestä eläimillä ei ole tunteita.
Millaisen fiiliksen nämä kuvat sinussa herättää? Tuleeko hyvä olo?



Voimakirjassa Ronda Byrne sanoo: ”Monet ihmiset eivät ole perillä hyvien tunteiden vomasta, ja niinpä heidän tunteensa ovat reaktioita tai vastauksia siihen, mitä heille tapahtuu. He ovat kytkeneet tunteensa automaattiohjaukselle sen sijaan, että ottaisivat ohjat harkitusti omiin käsiinsä. Kun jotain mukavaa tapahtuu, he tuntevat olonsa hyväksi, kun jotain ikävää tapahtuu, he tuntevat olonsa kurjaksi. Hei eivät tajua, että heidän tunteensa ovat syy siihen, mitä heille tapahtuu. Kun he reagoivat negatiivisesti johonkin taphtuneeseen, he synnyttävät lisää negatiivisia tunteita ja saavat vastaanottaa lisää negaatiivisuutta. 

Joka ainut sekunti tarjoaa tilaisuuden elämänmuutokseen, koska voit muutta tunnetilaasi hetkenä minä hyvänsä. Sillä ei ole merkitystä, mitä olet tuntenut aiemmin, eikä sillä, mitä virheitä kuvittelet kentie tehneesi. Kun muutat tunnetilaasi, siirryt toiselle värähtelytaajuudelle ja vetovoiman laki vastaa sinulle välittömästi! Kun muutat tunnetilaasi, mennyt jää taakse!”

Neville Goddard sanoo: ”Älä hukkaa hetkeäkään murehtimiseen, sillä vatvomalla menneisyyden virheitä myrkytät itsesi uudelleen.”

Sanoisin, että on hyvä huomata menneet virheet, jotka nyt rajoittavat sinun ajatteluasi ja tekemisiäsi. Työstä niitä, ymmärrä missä virheet ovat ja jätä sen jälkeen mennyt taaksesi ja katso tulevaisuuteen.
Jos et voi muuttaa mennyttä, etkä voi elää huomisessa, elä tätä päivää ja tätä hetkeä! Päätä olla onnellinen NYT!