tiistai 27. marraskuuta 2012

JOULUTARJOUS!

Lähestymme Uutta Vuotta jälleen kerran ja monet meistä tekevät uusia hyviä lupauksia tulevalle vuodelle.
Miksi et muuttaisi elämääsi kokonaan, etkä vain jotakin osaa siitä.  Ota uusi kurssi ja lähde ajattelemaan elämäsi paremmaksi. Sinä pystyt siihen!


MUUTA  AJATUKSESI,  MUUTAT  ELÄMÄSI!

Kuukauden kurssi! 4 oppiaihetta, 1 tunti viikossa, joko henkilökohtaisesti tai netinkautta.

Hinta: 100,- TARJOUS nyt 80,-      22.12.2012 saakka.
Ota yhteyttä: anja.kailanko@gmail.com

maanantai 26. marraskuuta 2012

OIKEUS OLLA RIKAS!

Onko ihmisellä oikeus olla rikas? Voiko olla rikas ilman paljoa rahaa tai tavaraa? Kyllä voi!
Rikkautta on monenlaista. Jos katsomme ympärillemme, näemme kuinka meidän maailmamme on rikas. Varsinkin luonto täällä Suomessa on rikas. Meillä on neljä vuodenaikaa, joiden värimaailma on aivan mahtava. Kevät on minun lempivuodenaikani. Minusta on ihanaa kun luonto herää ja puut saavat lehtensä ja kukat kukkii. Luonto on niin vehreä. Luonnosta ei puutu mitään.

Kuitenkin, kun ajattelemme meitä ihmisiä nykyaikana, rahalla on suuri merkitys elämässämme. Joku voi sanoa, ettei raha merkitse hänelle mitään, mutta sanoppa se kauppiaalle, kun olet ruokaostoksilla tai jätäppä velkasi lyhennys maksamatta jonain kuukautena, niin huomaat, että kyllä rahalla on tärkeä osuus sinunkin elämässäsi. Emme pysty elämään ilman rahaa enää.

Ihminen kehittää mieltään, sieluaan ja ruumistaan hyödyntämällä erilaisia hyödykkeitä ja siihen me tarvitsemme rahaa. Rikastumisen Tieto kirja sanoo: ”Kehittyminen on kaiken elämän tarkoitus ja kaikella, mikä elää on ehdoton oikeus kaikkeen siihen kehitykseen minkä hän voi hankkia. Ihmisen oikeus elämään tarkoittaa hänen oikeuttaan kaikkien niiden asioiden vapaaseen ja rajoittamattomaan käyttöön, jotka saattavat olla tarpeellisia hänen täydelliseen henkiseen, hengelliseen ja fyysiseen kehittymiseensä. Toisin sanoen hänen oikeuteensa olla rikas. Kenenkään ei pitäisi ola tyytyväinen vähään, jos hän kykenee käyttämään ja nauttimaan enemmästä.”

Jokainen ihminen haluaa tulla niin hyväksi kuin pystyy. Halu toteuttaa luontaiset mahdollisuudet on synnynnäinen ihmisluonnolle. Elämässä menestyminen on sitä, että tulee sellaiseksi kuin haluaa olla. Monet ihmiset on kasvatettu sellaisessa ympäristössä, joka rajoittaa heidän ajatusmaailmaansa. Heidät on saatu uskomaan, että raha ja varallisuus ovat pahasta. Pitää tyytyä siihen, mitä on eikä haluta parempaa ja rikkaampaa elämää. Ei ole mitään väärää siinä, että haluaa tulla rikkaaksi. Halu rikkauteen on oikeasti halua rikkaampaan, täydellisempään ja yltäkylläisempään elämään ja tällainen halu on positiivista.

Elämässämme on kolme vaikutinta, joiden mukaan me elämme. Elämme ruumiin, mielen ja sielun vuoksi. Mikään näistä ei ole parempi tai pyhempi kuin toinen eli kaikki ovat yhtä arvokkaita. Yksikään näistä kolmesta ei voi elää täyttä elämää, jos joku näistä jää vähemmälle huomiolle.
On täysin oikein, että haluat olla rikas.
Joku sanoi minulle, että en minä tarvitse paljoa rahaa, minulle riittää se mitä minulla on. Pitää varmaan paikkansa, mutta jos sinulla on paljon rahaa, sinä voit auttaa muita ja ilahduttaa muita ihmisiä niillä rahoilla. Rikastumisen Tieto kirja sanoo: ”Ihmisen korkein onni löytyy niistä asioista, joista heidän rakkaimpansa hyötyvät eniten. Antaminen on rakkauden luonnollisinta ja välittömintä ilmaisua.” Miksi siis emme haluaisi olla rikkaita ja nauttia antamisesta.
Miksi emme tekisi itsestämme sitä, mikä parhaimmillamme voimme olla.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille. Antakaa joka päivä jollekin lähellänne olevalle henkilölle sellainen tunne, että hän on tärkein ihminen maailmassa. :)

maanantai 19. marraskuuta 2012


        JOULUN IHANAT LAHJAT!

 doTERRAN  ihanat  öljyt ja tuoksut koko perheelle!

 Osta lahjaksi  kaunis höyrystin, joka tuo ihanat tuoksut kotiin  ja helpottaa hengitystä. Voit valita
kymmenistä eri tuoksuista mieleisesi.

Katso esittely:     http://youtube   
"Lotus Essential Oil Aroma Diffuser By Puzhen
     
 
 Voit myös käyttää doTERRA:n eteerisiä öljyjä illmankostuttajassa, hieromalla niitä iholle, lisätä juomaveteen aromiksi tai sekottamalla sopivaan öljyyn ja saada ihanan ihovoiteen tai hierontaöljyn.
Edulliset ja monikäyttöiset luonnon eteeriset öljyt, ilman lisäaineita, joten voit käyttää niitä myös sisäisesti helpottamaan elämääsi ja ylläpitämällä terveyttäsi täysin puhtailla luonnontuotteilla.
Voit ostaa yksittäin  tai  edullisina paketteina. 
                
 Kysy lisää:    email:   anja.kailanko@gmail.com    tai  p.  045-8904127

MIETTEITÄ!

Olen opiskellut Bob Proctorin johdolla nyt 1.5 vuotta ja elämäni on todella muuttunut paljon. Olen oppinut itse pyytämään ja päästämään irti ja luottamaan, että kaikki järjestyy. Minä selviän ja niin kuin eräs ystäväni sanoi: "Elämä kantaa!" Tämä ei ole ollut mitenkään helppoa oppi, sillä olen aina tahtonut itse pitää langat käsissäni ja luottaen itseeni olen tiennyt, että saan kaiken minkä haluan. Nyt kuitenkin heräsin huomaamaan, että en ole uskaltanut tavoitella mitään niin suurta, että olisi pitänyt jättää se Luojan käsiin ja luottaa, että Hän järjestää asiat juuri niin kuin ne pitää olla, että minä saan sen mitä olen toivonut ja mistä olen uneksinut.

Olen opettanut ajattelun periaatteita lukemattomille ihmisille tähän mennessä ja todennut, että se, mitä Bob Proctor sanoi ihmisistä pitää paikkansa. Vain 3 % koko maailman ihmisistä todella pystyy muuttamaan elämäänsä. Miksi näin? Syy on todella siinä, että "monet ovat kutsutut, mutta vain harvat lähtevät muuttamaan elämäänsä." Suurin osa ihmisitä on niin uppoutunut sinne mukavuusalueelle, että eivät halua nähdä vaivaa. He mieluummin valittavat elämänsä raadollisuutta ja niitä olosuhteita, joissa he elävät, mutta eivät pane tikkua ristiin tehdäkseen asialle jotain. Jos et pidä siitä ympäristöstä ja tilanteesta jossa nyt elät, Sinä voit muuttaa sitä ja vain Sinä, ei kukaan muu.

On mahdotonta laskea niitä työpaikkoja, jotka on menetetty, ylennyksiä ja arvosanoja joita ei ole saavutettu. Mutta me voimme laskea ne miljoonat työpaikat, joista pidetään kiinni vaikka niitä vihataan. Avioliittoja, joita siedetään ja ollaan onnettomia. Vanhempia ja lapsia, jotka eivät ymmärrä toisiaan. Kaikki vain siksi, että ihmiset odottavat, että maailman ja ihmisten asenne heitä kohaan muuttuu, ennen kuin he itse muuttuvat.
Jos haluat muuttaa elämääsi ja saada niitä tuloksia joita haluat, niin muuta Asennettasi. Jos haluat toisten kohtelevan sinua ihaillen ja kunnioittavasti, niin kohtele Sinä muita ihaillen ja kunnioituksella ensin.
 
Kun haluat jotain arvokasta. Asennoidu niin, että on paljon enemmän syitä onnistua kuin epäonnistua. Ansaitse, tavoittele sitä, työskentele sen eteen. Pyydä sitä ja 9 kertaa 10:stä sinä saat sen.
Meidän asenteemme maailmaa kohtaan vaikuttaa yhtä paljon, kuin maailman asenne meitä kohtaan.

Haluan antaa sinulle ohjeen, jota voit kokeilla elämääsi nyt heti ja nähdä mitä tapahtuu.
Kuka on maailman tärkein ihminen? Jokaisen mielestä maailman tärkein ihminen on hän itse ja varsinkin itselleni Minä olen maailman tärkein ihminen!
Maailmassa ei ole mitään muuta, mitä miehet, naiset ja lapset haluavat ja tarvitsevat eniten, kuin itsetunto tai itsekunnioitus. Tunnetta siitä, että he ovat tärkeitä, että heitä tarvitaan ja että heitä arvostetaan.  

Ala kohdella perheen jäseniä, ystäviäsi ja lähelläsi olevia maailman tärkeinpinä ihmisinä. Kun kohtaat heitä, katso heitä ja kuuntele mitä heillä on sanottavana. Älä vain tiskaa astioita tai siivoa samalla, kun miehesi tai lapsesi yrittävät puhua sinulle ja kertoa mitä heille kuuluu. Pysähdy, ota heihin katsekontakti ja kuuntele heitä kuin se olisi maailman tärkein asia sillä hetkellä, koska se on maailman tärkein asia sillä hetkellä. Harjoittele tätä niin, että siitä tulee sinulle tapa ja tulet huomaamaan muutoksen omassa elämässäsi ja koko ympäristössäsi. Ja Sinut huomataan myös.
Oikein antoisaa viikkoa kaikille!  Tapaamisiin! 

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

DoTERRA:n puhtaat, lisäaineettomat Eteeriset öljyt nyt Suomessa!



DoTERRA:n eteeriset öljyt on kerätty ympäri maailman niiden parhailta kasvualueilta ja valmistettu silloin, kun niiden ominaisuudet ovat parhaimmillaan. DoTERRAN öljyt ovat täysin puhtaita ja lisäaineettomia, joten niitä voi täysin turvallisesti käyttää myös sisäisesti ja jopa ruuanlaitossa. Jokainen meistä tietää, että flunssaan ja vilustumisiin ei ole olemassa muuta lääkettä kuin lepo ja kuumat juomat. Nyt kuitenkin on todistettu, että nämä eteeriset öljyt läpäisevät solukalvon ja tuhoavat sekä bakteereita että viiruksia.

Voit käyttää niitä diffuuserissa, höyryhengittää, hieroa iholle tarvittaviin paikkoihin esimerkiksi jalkapohjat ovat varsinkin lapsilla erittäin hyvä paikka saada paras vaikutus elimistöön. Voit myös lisätä muutaman tipan veteen ja juoda sen.

Lapsilla varsinkin on paljon korvatulehduksia, joihin Laventeli ja Melaluca öljyt ovat aivan mahtavia. Olen itse hoitanut omat korvani kuntoon näillä tuotteilla ja flunssan alkuun ja kurkkukipuun käytin Oreganoa ja Lemonia tippa kumpaakin pieneen tilkkaan vettä, kurlasin kurkkua ja nielaisin veden. Tein sen aamulla ja päivällä syönnin jälkeen ja illalla kurkku oli täysin terve.

Laura Holbrook teki lapselleen rauhoittavan voiteen, joka vähentää stressiä, lisää keskittymiskykyä ja auttaa myös ADD ja ADHD lapsia rauhoittamalla heitä.
Seoksen aineosat: 85 tippaa doTERRA Vetiver, 30 tippaa doTERRA Ylang Ylang, 20 tippaa doTERRA Frankincense, 15 tippaa doTERRA Cary Sage, 10 tippaa doTERRA Marjoramia sekoitetaan 35 tippaan doTERRA kookosöljyä.
Seoksella voidellaan lapsen jalkapohjat.
Suosittelen käyttämään nimen omaan doTERRA:n öljyjä, koska ne ovat täysin puhtaita ja lisäaineettomia. En tiedä mitä markkinoilla olevat muut aromaattiset öljyt pitää sisällään, mutta näistä tiedän, että ne toimii todella.

Slim & Sassy Kit

Vauhdikas alku painonpudotukseen Slim & Sassy Trim Kitin avulla. Voit käyttää Slim & Sassy öljyjä myös suoraan iholle ja yhdessä proteiinijuomien kanssa päivittäin. Nämä tuotteet antavat lisäpontta laihdutukseen.


Lisätietoja saat sivulta: http://www.mydoterra.com/277489/
jos englanti sujuu tai ota yhteyttä sähköposilla tai puhelimella:
anja.kailanko@gmail.com tai 045-8904127

Halusin antaa lukijoilleni ihani uutisia syksyn flunssakauteen ja yskäkuureihin. Olen itse kokeillut näitä erilaisiin asioihin ja voin sanoa, että ne toimii, eivätkä nämä ole edes kovin kalliita kuten monet muut lääkkeet ja luonataistuotteet ovat.

Olen kirjoitellut ajattelun muuttamisesta paljonkin ja olisi kiva kuulla kommenttejanne miten teidän elämänne on alkanut sujua ja oletteko lähteneet ajattelemaan eri tavalla. Haluatteko te muuttaa elämäänne ja ensi vuonna saavuttaa jotakin muuta kuin kiertää aina sitä samaa oravan pyörää. 
Onko kirjoitteluni ollut teille vain uusien hienojen ajatusten lukemista saamatta aikaan mitään toimintaa teidän taholta. Onko teillä kenelläkään mitään, mitä te haluaisitte itsellenne. Ei sellaisia tavoitteita, joita joku muu haluaa teidän tavoittelevan vaan jotain mikä on aivan teidän omaanne. 
Te voitte todellakin saada aivan mitä te haluatte, jos vain alatte ajatella eri tavalla. Monet eläkkeellä olevat ajattelevat, etten minä enää voi ansaita mitään. Minulla on vain tämän eläke ja sillä on tultava toimeen. Ajattelun voima koskee myös eläkeläisiä. Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, niin Sinun tehtäväsi ei ole tietää ja miettiä miten asiat järjestyvät, se on Korkeimman tehtävä. Sinun tehtäväsi on vain selvittää mitä Sinä haluat ja tehdä päätös, että aiot myös saada sen. Loput jätät Korkeimman haltuun ja annat Universumin päättää miten se toimittaa haluamasi asiat sinulle. Aloita vaikka jostain pienestä ja näe, että tämä toimii.
Usko ja Luota!  Tapaamme ensi viikolla :)

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

KIITOLLISUUS
 
Yksi tärkeimpiä menestyksen salaisuuksia.
Kun olet päättänyt, mitä Sinä todella haluat. Minkälaista elämää Sinä haluat elää. Kirjoita yksityiskohtainen selostus siitä, millaista elämää Sinä vietät ja tee päätös, että tämä on se mitä Sinä haluat ja lähde tavoittelemaan sitä.
Luota Universumiin ja jätä asian järjestelyt Universumin tai Jumalan haltuun, sillä Hän tietää parhaiten miten asiat voidaan parhaalla mahdollisella tavalla tuoda sinulle.
Sen jälkeen sinun tulee uskoa, että sinä saat sen, mitä haluat ja sinä samaistut tähän toiveeseen syvästi Kiitollisena. Mitä lähempänä vaurauden lähdettä me elämme, sitä enemmän vaurautta me saamme.
Kiitollisuus johtaa mieltäsi sinne, mistä asiat tulevat ja pitää sinut läheisessä yhteydessä luovan ajatuksen kanssa estäen sinua lankeamasta kilpailuun. Kiitollisuus estää sinua lankeamasta siihen virheelliseen ajatukseen, että ajattelet vaurauden olevan rajallista. Jos sorrut tähän se tuhoaa sinun toiveesi.
Kiitollisuuden laki on olemassa ja sinun on otettava se huomioon. Kiitollisuus pitää sinut kytkettynä siihen Voimaan, joka tuo asiat sinulle. Ilman kiitollisuutta sinut valtaa tyytymättömyys siihen, miten asiat ovat. Heti kun sorrut tyytymättömyyteen huomiosi kiinnittyy tavallisiin asioihin, köyhyyteen ja halpamaiseen ja sinä lähetät niiden värähtelyn Universumiin, joka vastaa värähtelyysi lähettämällä sinulle juuri niitä asioita.

Sisällämme oleva luova voima tekee meistä sellaisia, mille annamme huomiomme. Kiitollinen mieli odottaa jatkuvasti hyviä asioita ja näistä odotuksista syntyy Usko. Jokainen kiitollisuuden rukous kasvattaa uskoa. Ole aina kiitollinen siitä kaikesta mitä sinulla jo on, niin värähtelytasosi nousee ja kun värähtelet sillä taajuudella ulospäin, sinä vedät puoleesi sitä mitä sinä haluat ja toivot.
Miettikää tarkkaan mitä sinä haluat, ei joku muu, eikä jonkun muun ihmisen toiveet siitä mitä sinun pitäisi haluta. Olkaa kiitollisia siitä mitä Teillä jo on ja kiittäkää siitä, mitä olette toivoneet aivan kuin teillä jo olisi se hallussanne.
Kuulemisiin ensikertaan:)