keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

VOIMALAUSE 5
Puhumme edelleen SINNIKKYYDESTÄ.
Napoleon Hill kirjoittaa edelleen: On olemassa neljä helppoa askelta tehdä sinnikyydestä tapa. Ne eivät vaadi mitään suurempaa lahjakkuutta, mitään tiettyä koulutusta ja hyvin vähän aikaa ja ponnisteluja. Tarpeelliset askeleet ovat:

  1. Selkeä tavoite, jonka takana on palava halu onnistua
  2. Tarkka suunnitelma, joka perustuu jatkuvaan toimintaan
  3. Mieli, joka sulkee kaikki negatiiviset vaikutukset pois, mukaan lukien sukulaisten ja ystävien negatiiviset ehdotukset
  4. Yksi tai useampi ystävä, joka rohkaisee sinua seuraamaan sekä suunnitelmaa, että tarkoitusta

Nämä neljä askelta ovat vältäämättämiä onnistuaksesi elämän jokaisessa asiassa.
Koko idea on saada sinut tekemään näistä neljästä askeleesta tavan.

Kirjoita nämä neljä askelta paperille ja tee päätös. Sano itsellesi: ”Minä aion toteuttaa näitä joka päivä.” Näin sinä tulet kehittämään sinnikkyyttäsi.

Kun alat tehdä näin, sinun ei enää tarvitse ponnistella sen eteen. Sinä olet muodostanut siitä itsellesi tavan. Se toimii automaattisesti näin.
Sitoudu tekemään tämä niin se helpottaa elämääsi huomattavasti. 

Mitä sinä haluaisit tehdä tai minkälaisia asioita haluaisit omistaa, jos sinulla olisi kaikki mahdollisuudet toteuttaa unelmasi?

Tuliko mieleesi heti rajoittava ajatus? Ei se ole mahdollista. Minulla ei ole niin paljoa rahaa tai minä en ole niin hyvä, että voisin saada sen.



 Jos mikään ei olisi sinun tielläsi. Kaikki olisi mahdollista, niin mitä sinä haluaisit?

Hyvää Maaliskuun loppua!


 

perjantai 22. maaliskuuta 2019

VOIMALAUSE 3

Napoleon Hill kirjoittaa kirjassaan ”Ajattele oikein - Menesty”:
Haluan tuoda esille ajatuksen, että kaikki saavutukset, riippumatta siitä, mikä on sen luonne tai tarkoitus, sen täytyy alkaa voimakkaasta, palavasta halusta sitä asiaa kohtaan.
Jonkun merkillisen ja voimakkaan ”henkisen kemian” kautta, jota hän ei koskaan paljasta, luonto liittää tahdonvoimaan ”sitä jotakin”, joka ei tunnista sanaa mahdoton, eikä koskaan tunnusta tappiota. Epäonnistuminen ei koskaan ole vaihtoehto.

Tämä on yksi tärkeimmistä asioista, joka meidän kannattaa oppia. Meillä täytyy olla voimakas halu saavuttaa se asia, jota me tavoittelemme. 

 


VOIMALAUSE 4

Tämä ajatus tulee Napoleon Hillin kirjasta "Ajattele Oikein - Menesty" kappaleesta 9.

Tahdonvoima ja halu sopivasti yhdistettyinä, ovat lyömätön pari.
Enemmistö ihmisistä on valmiita luopumaan kunnianhimostaan ja tavoiteistaan heti ensimmäisen vastustuksen tai epäonnistumisen tullessa. Harva jatkaa taistelua ja saavuttaa vastustuksesta huolimatta tavoitteensa.

Sinnikkyyden puute on yksi suurimpia syitä epäonnistumiselle. Lisäksi useimmat kärsivät siitä. Kuinka paljon vaivaa siihen tarvitaan, riippuu kokonaan siitä, kuinka voimakas halu on. Lähtökohta kaikissa saavutuksissa on halu.

Toivon tämän antavan sinulle miettimisen aihetta ja voit tutkia omaa menestystäsi näiden ajatusten valossa.

Hyvää kevättä!


keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

VOIMA LAUSE 1

Napoleon Hillin kirja Ajattele Oikein – Menesty on muuttanut satojen tuhansien ihmisten elämän. Bob Proctorin ansiosta se on saavuttanut miljoonat ihmiset ja muuttanut heidän elämänsä kokonaan, kuten myös minun elämäni.

Julkaisen seuraavien viikkojen aikana muutamia Voimalauseita tästä kirjasta. Lauseita ja kappaleita, jotka ovat vaikuttaneet myös minun elämääni.

Voit kirjoittaa ne itsellesi muistiin jos haluat.

Tämä ensimmäinen on peräisin luvusta Toive tai Halu.
Napoleon Hill sanoo: ”Sytytä uudelleen mielessäsi liekkiin toivo, usko, rohkeus ja kestävyys. Jos sinulla on tällainen mieli ja toimiva tietoisuus näistä asioista, joita on kuvattu tässä kirjassa (ja joista olen kirjoittanut näissä blogiteksteissä), niin kaikki muukin mitä sinä tarvitset tulee sinulle, kun olet valmis vastaan ottamaan sen.”

Myös minä tiedän, että tämä on totta. Olen oppinut sen viimeisen yli puolen vuoden aikana. 

 




VOIMALAUSE 2

Hill sanoo: ”Asioiden toivomisen ja sen välillä, että olet valmis vastaan ottamaan toivomasi asiat, on ero. Kukaan ei ole valmis vastaan ottamaan mitään ennen kuin he uskovat siihen, että he voivat sen saavuttaa. Mielentilan täytyy olla uskova ei pelkästään toivova tai haluava.”

Hän sanoo edelleen: ”Avoin mieli on ensi arvoisen tärkeä, että voi uskoa. Suljettu mieli ei innoita luottamukseen, rohkeuteen tai uskomiseen.
Muista, että elämässä korkealle pyrkiminen ja yltäkylläisyyden ja menestyksen vaatiminen ei vaadi sen enempää ponnistelua kuin surkeuden ja köyhyyden hyväksyminen. ”

Nämä asiat ovat todellakin ensi arvoisen tärkeitä, jos haluat menestyä elämässäsi. Ja päästäksesi siihen, että se mitä sinä toivot, tulee sinulle mahdollisimman nopeasti, ilman pelkoa ja epäilystä. Sen minä olen oppinut viimeisen puolen vuoden aikana.
Silloin elämä on helpompaa, eikä tarvitse stressata joka asiaa.

Hyvää Kevättä Sinulle.