tiistai 13. marraskuuta 2018

MUUTA AJATUKSESI, MUUTAT ELÄMÄSI verkkokurssi on nyt valmis ja
jos haluat kuunnella esittelyvideot, ne ovat kuunneltavissa vielä tämän viikon. 
 

Miksi ihmiset eivät saavuta niitä tuloksia, joita he tavoittelevat?
Vanhat ajatusmallit kuten; Raha ei kasva puussa, Kaikkea ei saa mitä haluaa. Itseään ei saa tuoda esille, eittei ole itsekäs. Pitää olla nöyrä ja monet muut rajoittavat meidän toimintaamme ja tekemisiämme.

Meidän kasvatuksemme on vaikuttanut myös meidän itsetuntoomme, joka haittaa tekemisiämme. Sinun menestyksesi ei koskaan ole suurempi kuin kuva, joka sinulla on itsestäsi.

Ajatusmallit ovat ongelmana kaikessa mitä me teemme. Meidät on ohjelmoitu elämään viiden aistimme kautta. Näkö, kuulo, haju, maku ja tunto. Näiden avulla me keräämme tietoa ulkomaailmasta ja sen mukaan me teemme omaa elämäämme koskevia päätöksiä.

Meillä on myös korkeampia kykyjä, joiden avulla me voimme tehdä parempia valintoja ja muodostaa elämästämme sellaisen kuin haluamme. Nämä kyvyt ovat. Järki, Tahto, Havaintokyky, Muisti, Mielikuvitus ja Intuitio. Kun opimme käyttämään näitä kykyjä, elämämme muuttuu aivan täysin ja silloin opimme myös hyödyntämään Vetovoiman Lakia paremmin.

Kun tiedämme, Miten Mielemme Toimii, pystymme muuttamaan näitä vanhoja ajattelutapoja ja ymmärtämään miten meidän Asenteemme vaikuttaa meidän elämäämme ja Päätösten tekemiseen. Jokainen meistä muotoilee oman elämänsä ja elämän muoto määräytyy sen Asenteen mukaan, jota ylläpidämme enimmän aikaa.

Kun haluat jotain arvokasta, niin asennoidu niin, että on paljon enemmän syitä onnistua, kuin epäonnistua.

Sinun mielipiteesi ja minäkuvasi itsestäsi määrää sen miten tulkitset muiden ihmisten suhtautumisen sinuun ja se vaikuttaa merkittävästi sinun menestykseesi.

Riippumatta sinun tämän hetkisestä elämäntilanteestasi. Halu voittaa, olla menestynyt, unelmoida elävänsä upeaa elämää ei ole hullua tai naurettavaa. Se on luonnollista. Sinut on tarkoitettu elämään ja nauttimaan kaikesta siitä hyvästä, mitä elämä voi tarjota.

Se, että tällä hetkellä et elä unelmiesi elämää johtuu siitä, että sinun mielesi on ohjelmoitu uskomaan tosiasioita ja rajoittavia tekijöitä. Kaikki nämä ajatukset ovat muokanneet alitajuntaasi mielikuvan siitä kuka sinä olet.

Ja se mitä on sinun sisälläsi, heijastuu ulospäin ympärilläsi oleviin ihmisiin ja vaikuttaa myös niihin olosuhteisiin, jotka hallitsevat elämääsi tällä hetkellä.

Muuttaaksesi elämääsi ja minäkuvaasi, sinun täytyy muuttaa asennettasi. Oletko halukas tekemään elämässäsi ne muutokset, jotka ovat välttämättömiä, että saat sellaisen elämän kuin sinä haluat.

H.L. Hunt on sanonut: ”Päätä mitä sinä haluat. Päätä mistä olet valmis luopumaan saadaksesi sen ja ala töihin.”

Muuttaaksesi ajatuksesi Sinun pitää Oppia:
  • Tunnistamaan, Minkälaiset ovat ne uskomukset, joihin uskot ja miksi ajattelet asioista niin kuin ajattelet
  • Miten käyttäytymismallit rajoittavat Sinun ajatteluasi ja toimintaasi
  • Miten Asenne ja Päätösten tekeminen vaikuttaa menestymiseesi
  • Arvostatko Sinä todella itseäsi ja omia saavutuksiasi?

Mistä sinä voit oppia kaiken tämän:
Tätä varten olen luonut tämän Verkkokurssin MUUTA AJATUKSESI, MUUTAT ELÄMÄSI.
Tässä verkkovalmennuksessa minä opetan Sinulle kaiken tämän.
  • Se, miksi minä haluan Sinut mukaan tähän verkkovalmennukseen on se, että haluan antaa Sinulle mahdollisuuden muuttaa omaa elämääsi ja nähdä, että Vetovoiman Laki toimii.
  • Ja haluan auttaa Sinua löytämään ne asiat, jotka ovat Sinulle tärkeitä ja miten sinä voit hyödyntää eteesi tulevia ongelmia ja vastoinkäymisiä ja tehdä niistä positiivisen osan elämääsi.

MUUTA AJATUKSESI, MUUTAT ELÄMÄSI” verkkovalmennuksessa.
  • Sinä saat 5 videota, jotka tulevat kerran viikossa, jolloin sinulla on aikaa katsella videot
  • Jokaiseen videoon kuuluu työkirja, johon voit kirjoittaa ajatuksiasi (arvo 395 e)

JOS LÄHDET MUKAAN NYT
  • Saat pääsyn Facebook sivulle, jossa voit keskustella samaa tietä kulkevien kanssa ja kysellä neuvoja. (arvo mittaamaton)
  • Tulen myös vastaamaan siellä kysymyksiin ja jakamaan lisää itsensä kehittämiseen liittyvää tietoa (arvo 138 e)
  • Jokainen kurssilainen saa myös 2 puolen tunnin henkilökohtaista konsultaatiota kanssani, jolloin autan kaikissa eteen tulevissa asioissa (arvo 120 e)
  • Saat Vetovoiman Laki verkkokurssin ilmaiseksi (arvo 197 e)
  • Järjestän ennen joulua 2 webinaaria, jossa vastaan kurssilaisten kysymyksiin

KAIKEN TÄMÄN ARVO ON 850 euroa, mutta sinä et maksa tätä hintaa, vaan
sinun hintasi on nyt 297 e (sis. Alv 24 %)
Tarjous on voimassa sunnuntaihin 18.11.2018 saakka.
Koulutus alkaa kaikille 23.11.2018.

Maksun voi suorittaa myös kahdessa osassa. 1. erä 150 e ja 2. erä 147 e

Ilmoittaudu: anja.kailanko@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti