lauantai 31. elokuuta 2013

Hei taas,
En tiedä, seuraako ihmiskunta tietoisesti rakkuden lakia. Se ei kuitenkaan häiritse minua. Laki toimii joka tapauksessa aivan kuten painovoiman laki, hyväksymmepä sen tai emme.”
- Mahatma Gandhi- 

Vetovoiman laki vastaa sinulle yhtä varmasti kuin ajattelet ja tunnet. Riippumatta siitä ovatko ajatuksesi ja tunteesi hyviä vai pahoja. Sinä tuotat ne ja ne palaavat sinulle takaisin. Sinä voit muuttaa elämäsi muuttamalla ajatuksiasi ja tunteitasi.

Olen itse opiskellut tätä jo monen vuoden ajan. Tietoisessa mielessä minä tiedän tämän ja olen nähnyt sen toimivan ja kokenut sen omassa elämässäni. Siitä huolimatta näen kuinka itse sorrun tähän aika ajottain. Nyt, kun katselen omaa elämääni näen selvästi miksi asiat ovat olleet niin vaikeita. Minun ajatukseni ovat tehneet siitä sellaisen. Me kamppailemme tietämisen ja tekemisen välisen kuilun kanssa. Joskus saamme sitä kapenemaan ja toisinaan se taas levenee. Me tiedämme miten meidän pitäisi tehdä ja toimia, mutta kuitenkin teemme sellaisia asioita, joiden tulokset eivät eivät miellytä meitä. Sitten mietimme, että maailmankaikkeus ei ole oikeudenmukainen. 
 
Mitä ikinä haluat elämässäsi, haluat sitä siksi, että rakastat sitä. Jokainen haluaa vain sitä, mitä rakastaa! Kuitenkin useimmat ihmiset ajattelevat enemmän sitä, mitä eivät rakasta. ”En halua sairastua. En halua olla köyhä. En halua huonoa ihmissuhdetta.” Ja näin aina ja aina vaan.
Alitajunta pudottaa En-sanan pois – ja mitä jää jäljelle? ”Haluan sairastua, haluan olla köyhä, haluan huonon ihmissuhteen!”
Ihmiset joilla on onnellinen elämä, puhuvat enemmän siitä, mitä rakastavat.

Tulevalla viikolla kiinnitäppä huomiota siihen mistä sinä puhut! Kun huomaat puhuvasi negatiivisista asioista, muuta ne positiivisiksi. Ala puhumaan vain hyvistä asioista. Jos myöhästyt bussista tai töistä, katso mitä positiivista voit tilanteesta löytää.
Päivän mittaan sattuu monia harmittavia pikkuasioita ja jos juutut puhumaan niistä, kutsut luoksesi lisää hankaluuksia. Puhu kohtaamisista ja sattumuksista, joita sinulla on ollut hyvin luonnistuneen päivän mittaan.
Ajatus luo tunteen. Tunne saa aikaan teon. Teko saa aikaan tuloksen!”

Tämä kaikki on taas tuttua asiaa, jokainen meistä tietää nämä asiat, mutta teetkö Sinä näin!
Oletko yrittänyt muuttaa omia puheitasi ja tekemisiäsi koskaan.??
Oikein ihania ajatuksia tulevalla viikolla ja mukavia tuloksia kaikkeen mitä teettekin!

 
OLETKO STRESSAANTUNUT?

HALUATKO MUUTOSTA ELÄMÄÄSI?



NISKA-HARTIA-hieronta             30 min        25,- eur
INTIALAINEN PÄÄHIERONTA 30 min        35,- eur
REIKI                                              60 min        45,- eur
SHIATSU                                        60 min        45,- eur
RECONNECTIVE HEALING     60 min         60,- eur
( voimakas energiahoito)
KAUKOHOITONA (tehokas)                  30 min         40,- eur

AROMA TOUCH hoito                30 min         52,- eur
Syyskuun  TARJOUS!   30,-
Tutustu doTerran ihaniin eteerisiin öljyihin!

Kotiesittely  3.9.2013   klo  18
 
Tmi Anja Kailanko
 Espoo, Perkkaa
puh. 045-8904127

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti