torstai 14. kesäkuuta 2018

SUKUPUOLEN LAKI
Viimeksi kirjoitin Energian muuttumisesta toiseksi. Kuinka kauan kestää ennen kuin energia saa jonkin konkreettisen muodon? Sekin on Lain alainen juttu. Sen määrää SUKUPUOLEN LAKI.

SUKUPUOLEN LAKI säätää tai määrää, että kaikilla siemenillä on kehitysaika tai itämisaika. Mitä tämä sitten tarkoittaa? 


No, esimerkiksi porkkanan siemenellä kestää suunnilleen 7 päivää itää
ja taimelle se nousee noin 10-20 päivän kuluttua. Vauvan kehittyminen kestää noin 9 kk.
Kaikilla siemenillä on kehittymisaika. 

Myös ajatukset ovat siemeniä ja niilläkin on kehittymisaikansa. Me vain arvailemme sen, kuinka kauan kestää ennen kuin ajatus muotoutuu konkreettiseksi asiaksi.

Oletetaan, että Ajatussiemenen kehitys alkaa Tästä ja päättyy Tähän.
Alku |-----------------------------------------------------------------------------| Loppu

Alun ja Lopun välistä tilaa me kutsumme Aikajanaksi. Vaikka emme tiedä mikä Ajatuksen Aikajana on, niin me tiedämme, että me voimme lyhentää sitä. Miten me voimme lyhentää tätä Aikajanaa keskittymisen avulla?

Jos keskityt tavoitteeseesi ja keskityt tekemään sen eteen kaiken, mihin sinä pystyt ja minkä voit tehdä asian eteen, sinä lyhennät itämisaikaa. Miksi näin tapahtuu?

Siksi, että keskittyminen antaa asialle enemmän energiaa ja Emerson sanoi: ”Ainut asia, joka voi kasvaa on se, jolle annat energiaa.”


Porkkanoita sinä hoidat, harvennat,
seuraat niiden kasvua!
Annat niille vettä!

Miten hoidat unelmiasi?
 
Ota taas 4-5 minuuttia ja mieti mikä on MINUN tavoitteeni? Mitä haluan saavuttaa tässä kuussa tai tänä vuonna? Eli lyhyesti. Kuinka voin panna enemmän energiaa tavoitteeseeni? 


Mieti, miten sinä voit tehdä sen. Älä anna ajatustakaan sille ettetkö voisi tehdä sitä. Keskity tavoitteeseesi. Ajattele sitä. Pyöritä sitä mielessäsi, ajattele asiaa joka puolelta. Kuinka voit laittaa enemmän energiaa tavoitteeseesi juuri tänä päivänä?
Tässä sinulle 5 minuutin harjoitus tälle päivälle. 
Oikein lämmintä ja aurinkoista päivää Sinulle.   
Täällä Espoossa on aurinkoista ja lämmintä tänään.😃 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti