sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kuinka ihanaa on kun huomaat muuttuneesi!

Meidän koko elämämme on oppimista, kasvamista, kehittymistä. Oletko itse kehityksen polulla? Minä olen! Olen jo pitkään kehittänyt itseäni, että oppisin ymmärtämään miten Minä tai Sinä saamme elämäämme sen mitä me haluamme oikeasti! Ensin minun oli muututtava itse ja sitten halusin viedä tämän tiedon eteenpäin, mutta esteenä olivat aina omat epäilykseni ja luottamuksen puute. Aika ajoittain ne nostivat päätään ja keikauttivat vaakakupin negatiiviselle puolelle.
Nyt tänä viikonloppuna olen etsinyt ja löytänyt itsestäni sen mikä poistaa luottamuspulan. En tiedä onko se lopullisesti voitettu asia, mutta ainakin nyt tunnen olevani voitolla.
Olen tuntenut oloni sellaiseksi, kuin olisin jonkin asian tai voiman keskellä. Tunnen olevani juuri kaiken sen keskipisteessä, jota haluan.
Ronda Byrne kirjassaan VOIMA pukee tuon tunteen parhaiten sanoiksi, joten lainaan oteen siitä:
"Aina kun jaat rakkautta tunteina, sanoina tai tekoina, kasvatat rakkauden määrää magneettikentässäsi. Mitä enemmän rakastat, sitä laajempi ja voimakkaampi kenttäsi on. Kaikki mitä magneettikentässäsi on, vetää puoleensa kaltaistaan. Eli mitä enemmän rakkautta kentässäsi on, sitä suuremmalla voimalla vedät puoleesi sitä mitä rakastat. Voit saavuttaa pisteen, jossa kenttäsi magneettinen voima on niin positiivinen ja vahva, että hyvän kuvittelu ja tunteminen saa sinut hehkumaan - eikä aikaakaan kun sama hyvä ilmaantuu elämääsi! Se on rakkauden ilmiömäinen voima!"

Kirjailija Neville Goddard sanoo: "Kykysi ajatella ja tuntea antaa sinulle vallan kaikkeen olemassa olevaan."

Ronda jatkaa, että meidän pitää kokea myös negatiivisia ja kielteisiä asioita, jotta voimme erottaa hyvät tunteet elämässämme. Muista, että Elämän tulee olla hauskaa!  Sinun ei tarvitse muuttaa negatiivisia ajatuksiasi positiiviseksi, koska se on vaikeaa, mutta sinä voit luoda uusia positiivisia ajatuksia ja korvata niillä negatiiviset asiat.
Oikein hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille ja iloitkaa elämästä ja kun kohtaatte vihaisia ihmisiä, kääntäkää asiat iloisiksi etsimällä niistä naurunaiheita!  :D

P.S.  Vielä 10 ilmaista AromaTouch hoitoa jäljellä! Pidä kiirettä!

tiistai 21. toukokuuta 2013

  Hei,  tässä teille kesätarjous!

  Teen  AromaTouch hoidon  25:lle  
ensimmäiselle ilmoittautuneelle  MAKSUTTA  harjoitushoitona!

Tutustu aivan ihaniin eteerisiin öljyihin, jotka poikkeavat suuresti niistä mitä saat erilaisista kaupoista!
                                soita ja varaa aika:   045-8904127

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Hei taas!
Olempa ollut kiireinen tässä muutaman päivän, mutta hyvää tietoa olen saanut ja erityisesti nämä doTERRAN öljyt on tulleet taas vähän tutummiksi kuluneen viikon koulutuksissa. Nyt on Suomessa suuri buumi menossa näiden öljyjen hyvien vaikutusten eteenpäin viemisessä. Voimme säästää perheemme lääkkeiden sivuvaikutuksilta ja poistaa turha lääkkeiden syönti. Lääkkeet on hyvä silloin, kun niitä todella tarvitaan, mutta näillä doTERRAn luonnollisilla öljyillä voimme ennalta ehkäistä sairastumisia ja saada apua iho-ongelmiin, astmaan, masennukseen ja moniin muihin ongelmiin ilman lisäaineiden tuomia sivuvaikutuksia.
Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus lähteä mukaan levittämään hyvää tietoa perheelle ja naapureille, kun tämä on vasta alussa ja siinä sivussa ansaita muutama ylimääräinen eurokin ja saada omat tuotteet ilmaiseksi.

TARJOUS!          31.5. 2013    asti.
Uusi AromaTouch hoito    32,-  eur  n.  30 min doTERRAn ihanilla, puhtailla öljyillä!    Norm. 52,- eur.

tiistai 14. toukokuuta 2013

TAAS  UUSI  TAPPAJAVIRUS TULOSSA!

 
 Haluatko itsellesi paremman terveyden tai ennalta ehkäistä flunssat ja muut virussairaudet!



DoTerran tuotteet ovat ainutlaatuisia. Niiden puhtaus ja luonnollisuus on testeillä luokiteltu niin korkealle, että ovat saaneet CPTG luokituksen! Muihin Aromaattisiin öljyihin verrattuna näitä voi höyryhengittää, käyttää suoraan iholle tai nauttia sisäisesti, jolloin niiden luonnolliset ominaisuudet pääsevät vaikuttamaan tehokkaammin.

Haluatko tutustua tuotteisiin?  Ei minkäänlaista ostopakkoa. Eikä maksa "maltaita"! 

Sinulla on nyt myös mahdollisuus parempaan toimeentuloon!


Yksi kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa!
Uskallatko lähteä kunjanjuoksuun taivoittelemaan Omaa Unelmaasi!



Kysy lisää!         Tuote-esittely joka tiistai  klo  18  
Perkkaalla, Espoossa.






sunnuntai 12. toukokuuta 2013



Ihanaa kesän alkua kaikille!
Olen todella onnellinen ja iloinen, kun katselen ikkunasta ulos tai kun kävelen ulkona. Puut vihertää, uusi lehti on jo puussa. Luonto on niin ihanan vaalean vihreä. Minä todella nautin tästä. Olen odottanut kesää kuin aurinkoa nousevaksi ja nyt se hetki on käsillä.

Shakti Gawain sanoo: ”Elämäsi jokainen hetki on jatkuvaa luomista, ja universumi on loputtoman antelias. Esitä vain kyllin selkeä pyyntö ja saat varmasti kaiken, mitä sydämesi halajaa.”

Uskotko tähän? Minä uskon! On ihmisiä, jotka ovat koko elämänsä kulkeneet uskossa tietämättään ja saaneet elämäänsä niitä asioita, joita ovat halunneet ja tarvinneet. On ihmisiä, jotka ovat niin pessimistisiä, että eivät mitenkään voi uskoa, että heille tapahtuisi mitään hyvää. He odottavat jo etukäteen saavansa huonoja asioita. He hakevat työpaikkaa uskoen, etteivät voi sitä saada, koska on niin paljon hyviä hakijoita. Samoin on opiskelupaikkojen suhteen.
On vaikeaa uskoa, että juuri minä olen ansainnut opiskelupaikan tai tietyn työpaikan siinä missä kaikki muutkin.
Miten sitten voit muuttaa omaa elämääsi ja ajattelutapaasi? Haluatko yleensä muuttaa elämäsi paremmaksi? Se ei ole helppoa, koska sinun täytyy aloittaa siitä, että muutat ajattelutapaasi. Sinun täytyy muuttaa Asennettasi. Ryhtyä ajattelemaan positiivisesti. Luopua toisten arvostelemisesta, lopettaa puhuminen negatiivisista asioista ja onnettomuuksista. Ryhtyä etsimään lähimmäisistäsi ja työkavereista hyviä asioita. Antaa positiivista palautetta heille kaikista heidän hyvistä ominaisuuksistaan ja teoistaan. Pystytkö siihen? Kyllä, Sinä pystyt, mutta Haluatko tehdä sen!

Minä olen näillä kirjoituksillani pyrkinyt innostamaan ihmisiä etsimään sitä mitä he haluavat elämäänsä. Etsinyt ihmisiä, jotka haluavat muuttaa elämäänsä, mutta enpä ole saanut minkäänlaisia vastauksia tai kommentteja.
Ihmiset ovat kiireisiä, passiivisia, juuttuneet mukavuusalueilleen, ilmeisesti.
Toivon, että edes joku on saanut kirjoituksistani jotain elämäänsä. Täytyy todeta niin kuin Earl Nightingail, että vain 3 % maailman ihmisistä todella saavat sen mitä haluavat. Muut antavat toisten määrätä omasta elämästään ja tekevät mitä muut haluavat heidän tekevän.

Jos haluat tarkastella elämääsi ja tekemisiäsi, niin kirjoita lista niistä asioista mitä teet päivittäin, viikottain, kuukausittain ja mieti minkä takia sinä teet näitä asioita.

Kirkkoisä Augustus on sanonut: ”Usko on luottamusta siihen, mitä ei vielä näe; palkinto uskosta on nähdä se, mihin uskoo.”
Bob Proctor: Goal setting is the essence of life. Do these things not for the external praise but for inner reward. It makes you a better person, parent, professional. It is important to be constantly growing.
 Toivottavasti kaikilla on ollut ihana Äitienpäivä!



maanantai 6. toukokuuta 2013

Hei taas.
Olen ollut kovin kiireinen ja blogini on kärsinyt tästä, joten on parannuksen aika.
Valmistelin tänä päivänä erästä koulutustilaisuutta ja ajattelin, että voisin liittää siitä osan tähänkin kaikkien nautittavaksi.

MAAILMANKAIKKEUDEN  VARASTOT!

Mark: 11:24 ”Niinpä minä sanon teille: Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän.”

Sinun saamasi korvaus on oikeassa suhteessa tarjoamaasi palveluun. Me olemme osa hengellisestä maailmankaikkeudesta ja henki toimii lain mukaan. Henki ei koskaan ilmaise itseään muuta kuin täydellisesti. Epätäydellisyys, jota saamme kokea on tuloksena meidän henkilökohtaisista ja joukkotavoista ajatella. Sinä olet henkiolento ja sinulla on ainutlaatuinen kyky ajatella, joten sinun tarvikkeittesi lähde on ehtymätön.

Ajatus on kaiken alku ja sinun kykysi tuottaa ajatuksia ja mielenliikkeitä ajatusten täyttämässä maailmassa on sinun vakuutesi runsaaseen elämään. Jokainen materiaalinen esine, jonka voit nähdä, kuulla, haistaa, maistaa tai tuntea on henkimaailman voiman ilmentymä. Henki on 100 %:sti kaikkialla läsnä yhtäaikaa ja kaikki tieto, joka on koskaan ollut ja tällä hetkellä on 100%:sti ollut olemassa kaikkialla yhtäaikaa. Henkiolentona sinulla on pääsy kaikkialle ja kaikkeen mitä tahansa sinä haluat tai tarvitset elääksesi valitsemaasi elämää. Sinun tietoisuutesi aste tästä kauniista totuudesta saa aikaan tuloksia elämässäsi.

U.S. Andersen on sanonut: ”Mikään ei ole mahdotonta mielelle. Koko sen ohjaus ja voima on sinun käytettävissäsi. Kun olet täysin ymmärtänyt, että ajatus saa aikaan kaiken, sinä ymmärrät, ettei mitään rajoituksia ole koskaan olemassa ellet sinä itse niitä aseta.”

Npoleon Hill: ”Ajatuksella, johon lisätään voimakas halu, on yleensä taipumus, muuttua sen fyysiseksi vastineeksi.”
Kiitollisuus pitää sinut yhdistyneenä tarvitsemiesi asioiden lähteeseen.

Me olemme kaikki saman arvoisia, mutta meillä on eri tasolla oleva tietoisuus. Sen vuoksi me teemme mitä toiset ihmiset käskevät. Me kuljemme lauman mukana ja vain ne jotka alkavat ajatella voivat muuttaa kurssia ja kulkea siihen suuntaan mihin he itse haluavat mennä.
Sinä et voi muuttaa olosuhteita, mutta voit muuttaa omaa suhautumistasi niihin. Sinä voit kontrolloida sen miten reakoit olosuhteisiin.
Sinulle on annettu äly ja mahdollisuus valita mitä Sinä haluat tehdä. Kun ajatuksiin tulee tyhjä kohta niin vanhat ajatumallit ja uskomukset hyökkäävät heti ja epäilykset alkavat täyttää mielesi. Silloin sinun pitää päättää millä haluat täyttää ajatuksesi. Keskity jatkuvasti unelmiisi ja käske vanhat ajatukset pois ja nauti sydämestäsi uusista ihanista mielikuvista.

Kun otat vallan tunteistasi ja käytöksestäsi, otat vastuun siitä mitä vedät puoleesi ja elämääsi. Voit vettää elämääsi vain sitä energiaa, joka on harmoniassa sinun kanssasi.
Henki ja ruumis ovat aina olleet sidoksissa toisiinsa. Jos et pidä siitä mitä nyt olet tai mitä elämässäsi on, niin muuta se. Lopeta sanomasta, että olet vain tällainen.

Tee lista päivittäisistä, viikottaisista ja kuukausittaisista tehtävistäsi. Tutki mitkä niistä ovat sellaisia, joita joku muu haluaa sinun tekevän ja mieti syytä miksi sinä teet niitä.

Sir Walter Raleighin motto on, ”kun eteeni tulee mitä tahansa, joka pitää tehdä, aloitan sen!”
Tavataan taas!


Oikein Hyvää Äitien Päivää Kaikille!